Itsemyötätunto

Itsemyötätunto on sitä, että hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet. Hyväksyt itsesi ihmisenä, joka tekee virheitä ja epäonnistuu välillä. Ymmärrät sen, että aina ei jaksa eikä tarvitsekaan, aina et voi suoriutua täydellisesti eikä se haittaa.

Meidän ihmisten suurin pelko on hylätyksi tulemisen pelko, ja se heijastuu moneen asiaan elämässä. Ennen aikaan laumasta eristäminen tarkoitti varmaa kuolemaa. Tämän takia ihmiset kiinnittää paljon huomiota siihen, että miten me voidaan pysyä turvassa ja miten voisimme toimia niin, että meidät hyväksytään.

Itsemyötätunnon kehittäminen on tärkeää.  ”Onnistuinpa tuossa asiassa tai en, olen silti tärkeä, arvokas ja hyvä tällaisena.” Se, että et tällä viikolla töiden ja opiskelun jälkeen jaksakaan lähteä salille ei tee sinusta laiskaa. Se, että et halua antaa 50h viikossa työlle ei tee sinusta millään tapaa huonompaa ihmistä kuin se, joka tekee 50h viikossa töissä.

Töiden teko oman terveyden kustannuksella ei ole hienoa. Ainainen kiire ei ole ihailtavaa. Tunnista ne asiat, mitä lapsuudessa ja elämäsi aikana sinulle on kerrottu ja kyseenalaista ne. Älä anna elämäsi ohjautua sitä kautta mitä sinun kuuluisi tehdä, millainen sinun kuuluisi olla vaan sen perusteella mitä sinä aidosti haluat ja tarvitset.

Jos identiteettisi riippuu siitä, että olet hyvä ja riittävä vain silloin kun onnistut tässä ja tässä niin se on aika kova panos. Mutta kun sisäistät ajatuksen siitä, että olet hyvä, vaikka et onnistuisikaan on elämäsi helpompaa. Tästä mielentilasta syntyy myös rohkeus tehdä asioita.

Rohkeutta on tehdä asioita vaikkei takeita onnistumisesta ole.

Self-talk

Millä tavalla puhut itsellesi? Millaisia ajatuksia sinulla on itsestäsi?

Vaaditko itseltäsi täydellisyyttä, etkä tyydy vähempään? Koetko olevasi laiskimus, jos et jonain päivänä saanutkaan aikaiseksi sitä kaikkea, mitä olit suunnitellut? Annatko itsellesi tarvittavan ajan palautua töistä ja opiskelusta?

Täydellisyyden tavoittelu voi johtaa pidemmän päälle burn outiin. Täytyy antaa itsensä levätä, ei tarvitse vaatia liikoja, eikä aina tarvitse jaksaa. Aina ei tarvitse suoriutua täydellisesti tai tehdä ja toteuttaa. Hyvä on monesti riittävä. Ei täydellisyyttä pidä tavoitella oman mielenterveyden uhalla. Varmasti helpommin sanottu kuin tehty, mutta onneksi tätäkin asiaa voi harjoitella.

Lue lisää: Eroon täydellisyyden tavoittelusta

Minä ajattelin aiemmin itsestäni melko negatiiviseen sävyyn. Mietin, että miksi olen muita huonompi ja kuvittelin, etten osaa oikein mitään. Kaikilla muilla on vaikka mitä erikoistaitoja, mutta minulla ei mitään. Ajattelin olevani laiska, jos en vaikka yhtenä päivänä jaksanut liikkua mihinkään tai tehdä mitään kehittävää.

Kuitenkin ymmärrettyäni oman arvoni ja löydettyäni vahvuuteni, ovat nämä ajatukset kadonneet ja tilalle on tullut arvostus itseään kohtaan. Ymmärrys siitä, että ei haittaa, jos välillä ei vaan jaksa. Olen riittävä juuri näin ja hyväksyn myös sen, että vaikeatkin päivät kuuluvat elämään. Minun ei tarvitse suoriutua kaikesta tekemisestäni täydellisesti, ei kukaan sitä minulta vaadi joten miksi vaatisin sitä itseltäni?

Omilla ajatuksilla on oikeasti merkitystä. Sillä, miten puhut itsellesi mielessäsi on merkitystä. Ethän puhuisi läheisimmälle ihmisellesikään pahasti, joten miksi tekisit niin itsellesi?

Ihailen ihmisiä, jotka löytävät melkein jokaisesta asiasta jotain positiivista ja ajattelevat elämästä myönteisesti. Vielä pari vuotta sitten positiiviset ihmiset lähinnä ärsytti ja tiedän, että monia positiivisuus ärsyttää. Elämästä positiivisesti ajattelevalla ja toksisen positiivisella ihmisellä on paljon eroja. Positiivinen ajattelu saa parhaimmillaan ihmisen näkemään enemmän mahdollisuuksia elämässään, se antaa rohkeutta ja heittäytymiskykyä. Yltiöpositiivinen ihminen voi kieltää elämästään kaikki negatiiviset tunteet, ja tämäkään ei todellakaan ole pidemmän päälle hyväksi. Terveellä tavalla positiivinen ihminen ymmärtää, että elämään kuuluu hyviä ja huonoja päiviä. Ei yritetä olla väkisin jotain, mitä ei ole – tämmöinen ihminen osaa olla ymmärtäväinen niin muita kuin itseäänkin kohtaan.

Opettelen siihen, että hyväksyn elämän huonot ajat ja sen, että huono päivä ei tarkoita huonoa elämää. Huonot ajat eivät kestä ikuisesti. On ylä- ja alamäkiä, se pitää vain hyväksyä. Kuitenkin omilla valinnoilla ja ajattelulla voi vaikuttaa omaan elämään ja sen laatuun oikeasti tosi paljon.

Kuva: Teemu Laitinen